Purin joskus aikanaan tänne samalle palstalle sydäntäni häiden aikoihin, vajaa 9 vuotta sitten.

Linkki vanhaan blogiin löytyypi tuosta, maili vain ei ollut voimassa niin en saanut samaan jatkettua http://mojorisin.vuodatus.net/

Tuosta pian 9 vuoden takaisesta moni asia on muuttunut, ehkä olin oikeassa ja vaimo halusi naimisiin vain häiden takia, vaikea sanoa enää, mutta tilanne on kuitenkin nykyisin se että avioero taitaa olla väistämätön. Kirjoitin tuolla joskus etten ole helppo persoona, ilmeisesti liian vaikea lopulta. Nykyiseen tilanteeseen on johtanut moni asia, yksi on oma itsepäisyyteni ja tarve kontrolloida liikaa. Kaikesta tästä johtuen läheisyys on hiljalleen kadonnut ja nykyisin vaimo oikeastaan vain vihaa minua ja rakkaudesta ei ole tietoakaan. Vaimo on jo löytänyt itselleen toisen, vaikka saman katon alla vielä asutaan ja eroa ei ole vielä laitettu edes vireille, koska vasta tänään annoin avioeropaperit allekirjoitettuna hänelle. Pahin tilanne alkoi jo muutamia vuosia sitten kun vaimo purki sydäntään jollekkin muulle kuin minulle puhuen hänen kanssaan pitkiä puheluita päivittäin. En tiedä miten muut tuollaisen kokee, mutta minulle se sattui sydämeen ja koin itseni äärimmäisen petetyksi, siinä petettiin parisuhteen yksi tärkeimmistä tukipilareista, Luottamus. Samaa oli tapahtunut aikaisemmin, mutta viimein vajaa kuukausi sitten kun paljastui että vaimolla on suhde, tajusin että minä en ole koskaan riittänyt hänelle. Hänellä on aina pitänyt olla joku toinen johon turvautua ja jolle puhua ja purkaa sydäntään, myös sellaisista asioista jotka kuuluvat vain niille kahdelle joiden parisuhde on kyseessä. Mutta ei sen enempää taustoista.

 

Olen jo luovuttanut sekä vaimon suhteen että parisuhteen ja vaikka rakastankin häntä edelleen enemmän kuin elämää ja hän on minulle kaikki kaikessa, on aina ollut ja hän tulee aina olemaan minulle hyvin tärkeä. Lapsetkin on toki tärkeitä, mutta hänen piti olla se jonka kanssa vietän loppuelämä, kun lapset on jo lentäneet pesästä. Ennenkuin kohtasin hänet oli omassa elämässä rankkoja kokemuksia ja hän on se enkeli joka pelasti minut kun olin todella huonossa jamassa.

 

Mutta miksi se sattuu, miksi se sattuu niin vietävästi ettei meinaa osata olla, se tuntuu fyysisenä kipuna rinnassa ja sydämessä, se lamauttaa mielen ja ajatus ei meinaa kulkea. Ei hän ole kuollut hän on edelleen tuossa, mutta se on itseasiassa ehkä jopa pahempaa, koska kuolemalle ei voi mitään. Tälle tilanteelle oisin voinut tehdä jotain jos oisin tajunnut ajoissa, ollut viisaampi ja kohdellut häntä paremmin. Nyt olen voimaton en voi tehdä mitään, enkä sanoa mitään mikä pelastaisi tilanteen. Keskusteluyhteys on menetetty, hän ei halua puhua minulle tai halua minun edes koskevan häntä. Yleensä kuulen hänen suustaan vain sanat "Ihan sama" tai "En halua" miten tuohon voi reagoida.

 

Kuinka voisin vain sulkea tunteeni... Olisi niin helppoa vain sulkea tunteet ja unohtaa kaikki, elämässä on ollut jo tarpeeksi vastoinkäymisiä, miksi näitä aina sattuu lisää. Olen aina elänyt voimakkaasti tunteella, en osaa muutenkaan, jotenkin se vain menee aina niin. Vaikka katsoessa jalkapalloa tai jääkiekkoa tunteet purkautuvat ihan kotisohvallakin helposti. Töissäkin vain vituttaa ja kun työ on suht yksinäistä ja rauhallista puurtamista niin ajatukset pyörii päässä ja työntekokin sekoittuu samalla ja tulee virheitä joka taas aiheuttaa tuhoa. Tämä tekstikin on lähinnä itselle, jotenkin se vain on tietyssä umpikujassa ainoa tapa purkaa tunteita, olen aina tykännyt kirjoittamisesta. Olen kirjoitellut runoja ja purkanut sydäntä paperille tuolle vaimolle, kirjoitellut hänelle pieniä viestejä lapulle ja kaikkea muuta.

 

Sellaisia tänään näin avaukseksi, lisää sitten taas kun tuntuu siltä...