Tänä aamuna sain juteltua vaimon kanssa pari tuntia, valitettavasti kaikki päättyi siihen että hän suuttui minulle, enkä ihan varmaksi tiedä miksi. Hän kuitenkin avautui sen verran että on tämän uuden miehen kanssa seurustellut vajaan kaksi kuukautta ja että hän rakastaa tätä.

Minä rakastan edelleen häntä, tulen aina rakastamaan, niin käsittämättömän paljon, nyt vain pitäisi jotenkin löytää itsestään voimia nousta tästä tilanteesta. Päästä pinnalle ja räpiköidä rantaan. Olen jossain määrin läheisriippuvainen ja sen takia onkin hankalaa kun olen nojannut lähes 16 vuotta häneen ja luottanut siihen että hän on tukenani kun on vaikeaa. Nyt kaikki onkin menossa pois ja elämä tuntuu tyhjältä, en voi tukeutua häneen, olen yksin.

Toivon että aamun jälkeen saatiin jonkinlainen kommunikaatio kanava auki, haluan edelleen pysyä osana hänen elämäänsä erosta huolimatta, jo pelkästään lastenkin takia. Lapsien takia hän ehkä tuossa aamulla suuttui kun sanoin että toivon että lapset saa jatkaa samassa koulussa ja pitää ystävänsä ja kotinsa. Hän kun ei halua muuttaa yksin.

Kunpa osaisin korjata kaiken...